Asennuskalusteilla viimeistelty sisustus kolmeen erilaiseen kotiin


Laadukkaat Enston asennuskalusteet löysivät tiensä kolmeen eri tyyliseen kotiin - niin täydellisesti remontoituun kivitaloon, moderniin uudisrakennukseen kuin perinteiseen omakotitaloonkin. Enston asennuskalustevalikoimasta valikoitui koteihin hienostunutta shampanjan väritystä, puhdaslinjaista muotoilua sekä moderneja toiminnallisuuksia kruunaten kunkin sisustuksen tyylillä. 

Ensto_referenssi_Kilo_1406_1200px630px.jpg

Asennuskalusteilla ripaus luksusta 

Espoon Kilossa sijaitsevaan vuonna 2000 rakennettuun kivitaloon tehtiin laajamittainen remontti. Nopeaa remonttiaikataulua vauhditti lähestyvät ylioppilasjuhlat, joten puolessa vuodessa uusittiin lattiat ja seinät sekä siirrettiin jopa ikkunoiden paikkoja.
- Remontti alkoi, kun halusimme ottaa yhden seinän pois ja lattiaan jäikin kaakeliton kohta. Yksi asia johti toiseen ja lopulta alkuperäisestä jäi jäljelle vain takka, kotinsa laajan remonttihankkeen läpivienyt Vesa Ristikangas kertoo. 

- Katsoimme paikan päällä asennuskalustemalleja ja vertasimme miten ne istuvat muuhun kokonaisuuteen. Päädyimme mallien pohjalta shampanjan värisiin asennuskalusteisiin, kytkimiin ja painikkeisiin. Lisäksi talon lattialämmitykseen liitettiin 24V huonetermostaatit, jotka ovat samaa shampanjan väristä kalustesarjaa kuin muutkin kalusteet. 

- Tämä oli hyvin harkittu valinta, sillä asennuskalusteet toimivat myös sisustuksellisena elementtinä. Asennuskalusteissa on laadukas fiilis ja materiaalit tuovat sisustukseen ripauksen luksusta. Nyt kun remontista on hetki aikaa, voin sanoa, että painikkeet kestävät hyvin myös kulutusta ja käyttöä, Ristikangas kertoo.

Sähköurakoitsijana kohteessa toimi Petri Martikainen Nykysähkö Oy:stä:

- Ensto edustaa Suomessa Jungin asennuskalusteita ja Espoon kohteeseen valitut A-sarjan asennuskalusteet olivat tilaustavaraa Saksasta. Kohteen alakertaan tuotiin myös valonohjaus Jungin A-sarjan 24V-pienjännitepainikkeilla ja valonsäätimet sijoitettiin ryhmäkeskukseen. Lasikehyksiset Jungin asennuskalusteet erikoisvärissä ovat massasta erottuva valinta, useammin tulee valkoisia asennettua, Martikainen kommentoi. 

Kohteessa käytettiin myös Ensto Intro-sarjan 2-osaisia pistorasioita. Kohteeseen pistorasiat valikoituivat ulkonäöllisistä syistä sekä ne ovat 85 mm:n peitelevyihin sopivia. Pistorasioista lähtevät laitejohdot siististi suoraan alaspäin, joten kumpikin pistoke on helposti myös käytettävissä. Ensto Introjen klassinen, tyylikäs muotoilu sopii remontin myötä uudistuneen kodin ilmeeseen.

 

Ensto_referenssi_Porvoo_4938_1200x630.jpg

Introjen muotoilu istuu moderniin uuteen kotiin 

Porvoossa sijaitsevaan juuri valmistuneeseen omakotitaloon valikoitui pääosin valkoisia Intro-asennuskalusteita sekä muutama musta pistorasia värimaailman vuoksi, kertoo kotinsa sähköistämiseen liittyneistä valinnoista Hans Suhonen

Enston valikoima on pistorasioissakin kattava, Ensto Intro –sarjasta löytyy 100 mm:n rinnalle myös 85 mm:n peitelevyihin sopiva malli, niin valkoisena kuin mustanakin. Asukas päätyi Intro-sarjan 2-osaisiin pistorasioihin 100 mm:n peitelevyillä ja kertoo vaikuttuneensa Intro-asennuskalustesarjan laadukkuudesta: 

- Tykästyin Intro-asennuskalusteiden ulkoasuun, ne ovat sopivan kulmikkaita muotoilultaan. USB-pistorasiat ovat mukavat älylaitteiden lataamiseen ja pistorasioissa meillä on myös LED-yövaloja kulkuvaloina.

- Tässä rakentamisen aikana myös Enston valaisimet tulivat tutuiksi. Ulkokatoksessa on käytössä liiketunnistin hämäräkytkimellä ja LED-alasvalot on lähes koko kodin yleisvalonlähteenä. Meillä on käytössä paljon himmentimiä, valonsäädin sivuohjaimet ovat esimerkiksi käytävän kummassakin päässä, eli päädyistä voi sekä säätää että sammuttaa valaistusta. Olemme tosi tyytyväisiä, Suhonen kommentoi. 

 

1771_hq_1200x630px.jpg

Enstolla raikastettu remontti

Espoon Karakalliossa metsän keskellä sijaitsevaan 1960-luvulla rakennettuun omakotitaloon tehtiin täydellinen remontti. Kodin sähköistykseen valikoitui monipuolisesti Enston tuotteistoa niin valaistuksen kuin asennuskalusteidenkin laajasta valikoimasta sekä taloon asennettiin Valtteri -ryhmäkeskus, johon kaikki kodin sähkönjakelu keskitettiin. 

Saneerauskohteessa ei aina ole mahdollista käyttää uppoon asennettavia kalusteita, jolloin on kätevää, että Intro-sarjasta löytyy myös pintaan asennettavat tuotteet. Tässä kohteessa käytettiin monessa kohtaa pintakoteloita asennusta helpottamaan. 

- Intro-asennuskalusteiden ulkonäkö miellytti silmää. Valintaan vaikutti myös asennuskalusteiden pinta- sekä uppoasennusmahdollisuudet. Kaksoispistorasioita käytettiin niin olohuoneessa kuin makuuhuoneissakin. On kätevää, että pistorasiat ovat ulkonäöltään samannäköisiä, oli ne sitten asennettu uppoon tai pintaan, kodin asukas kertoo. 

- Velox-alasvalot oli hyvä valinta, ne asennettiin matalaan kellaritilaan. LED-valaistus ei kuumene, eivätkä spotit madalla tilaa entisestään. Kellarikerroksessa kojerasioiden upottamisen sijaan käytettiin pinta-asennettavia kalusteita. Kojerasioiden upottaminen kiviseinään olisi ollut hankala ja aikaa vievä työvaihe - nyt asennus kävi helposti ja nopeasti.

Ensto Intro -asennuskalustesarjasta löytyy kaikki tarvittava kotien ja kiinteistöjen sähköistykseen – pistorasioista kytkimiin ja paljon muuta. Intron tuotteissa yhdistyy tyylikäs muotoilu, korkea laatu sekä helppo asennettavuus. Sarjasta löytyvät asennuskalusteet mustana ja valkoisena ja ne ovat asennettavissa uppoon tai pintaan. Valikoimasta löytyy asennuskalusteet niin kuivaan kuin kosteaankin tilaan sisältäen myös älykkäät ja energiaa säästävät ratkaisut, kuten valonsäätimet sekä liiketunnistimet. Enston laajasta valikoimasta löytyy asennuskalusteet jokaiseen sisustusmakuun ja kaikkiin ympäristöihin, tutustu laajaan valikoimaan sekä materiaali- ja värivaihtoehtoihin.