Energialaskussa on helppo säästää


Sähkölämmittäjä voi pienentää energialaskuaan pienillä keinoilla asumismukavuuden lainkaan kärsimättä. Kohtuuinvestoinneilla päästään tutkitusti jo merkittäviin säästöihin.

Noin puolessa suomalaisissa pientaloissa on valittu lämmitysmuodoksi mukava, joustava ja lämmitystarpeen muutoksiin nopeasti reagoiva sähkölämmitys. Näihin 600 000 kotiin syksyllä päättyneessä Sähkölämmityksen tehostamisohjema Elvarissa oli kerrottavana iloisia uutisia. Sähkölämmittäjä voi helposti säästää lähtötasosta jopa 30 % lähes ilman investointeja.

– Kohtuuinvestoinneilla, jotka jo lämmitysjärjestelmän päivittämisen vuoksi muutenkin olisi tehtävä, lämmityksen ja siten koko talon energiatehokkuutta saa helposti parannettua vielä lisää, kertoo tuotepäällikkö Jari Tuormaa Ensto Finland Oy:stä.

Ensto Finland oli mukana vuosina 2008–2015 järjestetyssä Elvari-hankkeessa yhdessä alan järjestöjen ja Motivan kanssa.

Suurempi peruskorjaus edessä?

Jari Tuormaa sanoo, että Elvarin energiansäästövinkkejä voi ryhtyä toteuttamaan vaikka saman tien. Ennen talon energiantehokkuutta parantavaan remonttiin ryhtymistä kannattaa kuitenkin käyttää hieman aikaa suunnitteluun.

– Kun suunnitellaan vanhan talon perusteellista energiansäästöremonttia, kannattaa miettiä, miten perusteelliseen peruskorjaukseen ollaan valmiita lähtemään ja mikä on missäkin elämänvaiheessa järkevää toteuttaa. Suuremman peruskorjauksen yhteydessä talon lämmöneristyksen ja ilmatiiveyden parantaminen ovat järkeviä investointeja samoin esimerkiksi ikkunoiden uusiminen energiatehokkaampiin.

Koneellinen ilmanvaihto tehokkaalla lämmöntalteenotolla on lähes edellytys erittäin energiatehokkaan talon toteuttamiselle. Sellaisen asentaminen on ehdottomasti järkevää myös vanhaan taloon, jonka lämmöneristystä ja tiivistystä parannetaan huomattavasti. Uudessa tilanteessa aikaisemmin toiminut painovoimainen ilmanvaihto ei välttämättä enää toimi riittävällä tavalla. Liittämällä älykkääseen ilmanvaihtojärjestelmään lämpöpumpputoiminto energiatehokkuutta – ja asumismukavuutta – parannetaan jo huipputasolle.

Näin perusteellisen energiatehokkuutta parantavan remontin suunnittelussa kannattaa kääntyä pientalojen energiaremontteihin erikoistuneen suunnittelijan puoleen.

Sähkölämmitysjärjestelmä syyniin

Tuormaa sanoo, ettei aina laajaan energiansäästöremonttiin ei ole mahdollisuutta eikä tarvettakaan. Usein sähkölämmitysjärjestelmän päivittäminen riittää ja sillä saavutetaan jo merkittäviä säästöjä. – Samalla asumismukavuutta nostetaan myös aivan uudelle tasolle, hän kannustaa.

Sopiva aika miettiä lämmitysjärjestelmän toimivuutta on esimerkiksi elämäntilanteiden muuttuessa. – Kun taloon on syntymässä tai muuttamassa pieniä lapsia – tai vaikkapa lapsenlapset alkavat vierailla, Tuormaa luettelee.

Lämmitys- ja lämmönjakoratkaisut on hyvä käydä läpi mukavuuden ja turvallisuuden kannalta. Pienet lapset oleskelevat mielellään lattialla. Lattialämmitys on lastenhuoneessa ehkä sähkölämmitintä parempi ratkaisu.

Opiskelijoiden muuttaessa pois jää huoneita pitkiksi aikaa tyhjilleen ja niiden lämpötilaa on hyvä pystyä laskemaan. Senioritaloudessa lämmönsäätöratkaisut on ehkä hyvä saada keskitettyä riittävän korkealla seinällä sijaitsevaan säätimeen.

– Kaikki tällaiset muutokset on sähkölämmitystalossa suhteellisen helposti ja edullisesti toteutettavissa, Tuormaa huomauttaa.

Säästöjä itse lämmitysjärjestelmässä

Elvarin mukaan energian säästämisessä tehostamistoimet ja -investoinnit on aloitettava tilojen lämmityksestä. – Helpointa, miellyttävintä ja järkevintä säästäminen on, kun se toteutetaan huonekohtaisilla ratkaisuilla. Kulutusta on vaikea seurata, jos sisälämpötiloja ei voi huonekohtaisesti hallita. Keskivertotalossa se voi tarkoittaa lämmityksen säädön uusimista, ohjauksen lisäämistä ja usein myös lämmityslaitteiden uusimista, Tuormaa listaa.

Monille tulee yllätyksenä, että sähkölämmittimet eivät olekaan ikuisia. Ehkä siksi Suomessa on käytössä edelleen arviolta viitisen miljoonaa vanhoilla termostaateilla toimivaa sähkölämmitintä. Sekä energian säästämisen että asumismukavuuden kannalta jo 1990-luvun alun mekaanisilla termostaateilla varustetut lämmittimet kannattaisi vaihtaa uusiin.

– Uudet sähkölämmittimet pystyvät vanhoihin verrattuna ylläpitämään huomattavasti tasaisemman huonelämmön. Tarkemman säädön ansiota sisäolosuhteet pysyvät miellyttävinä ulkolämpötilan vaihteluista huolimatta, Tuormaa selvittää.

Ennen kaikkea uudet sähkölämmittimet säästävät energiaa: vaihtamalla vanhan mekaanisella termostaatilla varustetun lämmittimen elektronisella, ajastettavalla termostaatilla varustettuun lämmittimeen voi säästää jopa 20–30 % lämmitykseen käytettävästä energiasta.

Säästöjä saadaan myös säätämällä kodin sisälämpötilaa todellisen tarpeen mukaan. Se onnistuu, kun kaikki sähkölämmittimet liitetään keskitetyn ohjausjärjestelmän piiriin. Pudottamalla sisälämpötilaa kolmella asteella asunnon ollessa tyhjillään saavutetaan jopa viiden prosentin säästö lämmityskustannuksissa vuorokaudessa.

Lattialämmityskin auttaa säästämään

Lattialämmitys on miellyttävä ja energiatehokas lämmönjakotapa.  Kun jaloilla on lämmin, ihminen pitää huonetilaa lämpimämpänä kuin se onkaan. Lämpötilaa voidaan laskea 1-2 asteella mukavuuden kärsimättä ja näin säästää energiaa. Motivan mukaan jo yhden asteen lasku huonelämpötilassa merkitsee 5 % säästöä lämmitysenergiakustannuksissa.

– Moderneilla ohuilla lattialämmitysratkaisuilla lattialämmityksen saa remontissa helposti lisälämmönlähteeksi sinne, missä sitä ei aikaisemmin ole ollut, vaikkapa yläkertaan tai mukavuuslämmitykseksi kylpyhuoneeseen, Tuormaa kertoo.

Elvari neuvookin asentamaan lattiaremontin yhteydessä uuden lattialämmityksen heti pintamateriaalin alle.

– Ja jos se vanha betonivalussa oleva lattialämmityskaapeli on lakannut toimimasta, kaikki ei ole suinkaan menetetty. Sähköasentaja löytää vaurioituneen kohdan nopeasti ja korjaaminen onnistuu kuitenkin suhteellisen vähällä vaivalla, Tuormaa lohduttaa.

Miellyttävästi lattialämmityksestä ei siis tarvitse turhaan luopua.

Elvarin sähkönsäästöneuvoja:

  • Seuraa huonelämpötiloja
  • Muuta asumistottumuksiasi energiatehokkaammaksi ja energiaa säästävämmäksi
  • Säädä sisälämpötilojen huonekohtaisesti käytön ja tilanteen mukaan
  • Laske sisälämpötiloja poissa ollessasi
  • Uusi lämmityksen säädöt
  • Lisää ohjausta
  • Uusi lämmityslaitteet
  • Hyödynnä ilmalämpöpumppua ja/tai tulisijaa

Lisää energiansäästövinkkejä:

 

Tutustu myös:

Ensto Remontti – Ratkaisut kodin sähkösaneeraukseen

Lämmitystuotteisiin


Teksti: Dakota Lavento