Komiat kattoristikot räätälöitiin Launeen Prismaan


Launeen Prismassa Lahdessa on meneillään uudistus, jossa juoma-, hedelmä- ja leipäosastojen valaistus uusitaan kohdevaloille sopivaksi. Kohteeseen suunniteltiin Enstolla valaisinkiskoista räätälöidyt kattoristikot. Kattoristikoilla saadaan tasainen valaistus myymälätilaan ja lisää viihtyisyyttä.  

Prismajohtaja Jarmo Piiroinen kertoo uudistuksen taustoista: 

- Aiemmin iso osa näiden osastojen valaistuksesta tuli yleisvalaistuksen kautta ja uudistuksessa hieman nykyaikaistetaan valaistuskonseptia. Korkean ison myymälätilan ydinalueita leipä-, juoma- sekä hedelmä- ja vihannesosastoja haluttiin mataloittaa ja samalla vähän hämätä kattokorkeutta tuomalla mustat kattoristikot kohdevalaisimineen lähemmäs tuotteita.
- Hedelmä- ja vihannesosastosta se kaikki oikeastaan lähti. Hyvin paljon mustaa väritystä suositaan vähittäiskaupoissa ja hevimaailma on kalusteiltaan musta muutoinkin, joten kattoristikot ja valaistus täydentävät ilmettä entisestään, Piiroinen jatkaa.

Valaisinkiskoratkaisuilla tasainen valaistus korkeaan tilaan 

Enston hyvin suunnitellut ja laadukkaat valaisinkiskoratkaisut varmistavat riittävän ja tasaisen valonsaannin korkeaan tilaan. Ratkaisu helpottaa myös sekä valaisinten että heikko- ja vahvavirtalaitteiden asennusta. Valaisinkiskoja on saatavilla sekä teräksisenä että alumiinista valmistettuna, ja ne soveltuvat materiaalivahvuuden ansiosta pitkille kannatusväleille. Tärkeimpiä käyttökohteita niille ovat myymälät, toimistot, teollisuushallit ja varastot.

- Prisma Launeelle suunniteltiin erikoismitoitettu musta valaisinripustuskisko, jonka kanssa Global virtakiskot ja osat sopivat yksi yhteen toisiinsa. Mustat johtotiet ovat nyt todella kysyttyjä, joten lisäsimme ne vakiomallistoon kaikkien helposti saataville. Räätälöimme johtotieratkaisut asiakkaan tarpeisiin sopiviksi, kertoo Enstolta aluemyyntipäällikkö Mikko Kaikkonen.   

Kattoristikoiden asentaminen kuin palapeliä kokoaisi

Kattoristikot asennettiin Launeella 3,5 metrin korkeuteen ja asennuksesta vastasi lahtelainen IR-Sähkötyö Oy. Asennuksesta vastannut Ville Vehviläinen kertoo työn sisältäneen uuden systeemin kokonaisvaltaisen asennuksen: 

- Työmaalla ei tarvinnut tehdä ristikoihin liittyen lainkaan katkaisuja, eli ei myöskään tulitöitä. Turha pätkiminen jäi pois ja erikoismitoitus sujuvoitti asennusta sekä säästi merkittävästi asennukseen kuluvaa aikaa, Vehviläinen kertoo.

- Valaistusta viimeistellään vielä Launeen Prismassa, mutta ristikot ovat jo asennettuina paikoilleen. Hyväksi havaittu ratkaisu on käytössä myös Holman Prismassa Lahdessa, Osuuskauppa Hämeenmaan alueella. Kun tartunnat kattoon oli tehty ja kierretangot laitettu niin loppuhan oli kuin ison palapelin kasaamista. Määrämittaisten ristikoiden asettelu paikoilleen näytti kuin luomistyöltä ja niiden asentaminenkin näytti käyvän helposti. Lopputulos on komia, Piiroinen kuvailee.

Tutustu Valaisinkiskot

Kohde: Launeen Prisma, Lahti

Asennus: IR-Sähkötyö Oy

Räätälöidyt kattoristikot Ensto