Nyt sähköauton lataus ja parkkimaksu hoituvat samalla sovelluksella


Suomen 21 562 sähköautoilla ajavaa kuskia pääsevät jatkossa helpommalla, kun sekä parkin että latauksen voi hoitaa yhdellä ja samalla sovelluksella. Mobiilipysäköinnin maksupalveluja tarjoavan EasyParkin ja sähköistysratkaisuihin erikoistuneen Enston yhteistyö alkaa Tikkurilan Silkkiparkkiin pystytettävillä älylatauspisteillä, joita Smart Park Finland operoi. Vaikka latauspaikkojen määrä kasvaa jatkuvasti, niin lisää tarvitaan. Kesäkuun loppuun mennessä Suomessa oli 818 julkista latauspaikkaa, joista löytyy yhteensä 2 408 peruslatauspistettä.

Teknologiateollisuuden elokuussa 2019 julkaiseman tilaston mukaan Suomen sähköautokanta on kasvanut tänä vuonna 39 prosenttia. Tällä hetkellä teillä porhaltaa 21 562 sähköautoa. Näistä hybridejä on 18 039 ja täyssähköautoja 3 523. Jotta kanta kasvaa tavoitteiden mukaisesti, tarvitsevat autoilijat enemmän latauspisteitä. Nyt EasyPark ja Ensto ovat yhteistyössä rakentaneet ratkaisun, joka yhdistää pysäköinnin maksamisen ja auton latausmaksun.

– Sähköautoilijan arkeen kuuluvat kiinteästi sekä lataus että parkkeeraus. Eikä kumpikaan toimenpide herätä elämää suurempia riemunkiljahduksia. Koska molemmat ovat useimmiten myös maksullisia, lähdimme yhteistyössä Enston kanssa hakemaan fiksumpaa ja helpompaa ratkaisua. Samalla kun hoitaa parkkimaksun, pystyy nyt myös käynnistämään ja maksamaan auton latauksen, itsekin sähköautoileva EasyParkin maajohtaja Aleksi Kolehmainen kertoo.

Sähköauton latausaikaa pystyy jatkamaan myös etänä

Tikkurilan Silkkiparkkiin asennettavat latauslaitteet sisältävät älyteknologiaa. Uusissa laitteissa on verkkoyhteys, joten latauksen pystyy tarvittaessa käynnistämään ja lopettamaan EasyPark-sovelluksella myös etänä. Moni autoilija tunnistaa tilanteen, jossa asioiden hoitamiseen menee joko suunniteltua enemmän tai vähemmän aikaa. Mikäli parkkimaksu on maksettu kolikoilla tai kortilla ennakkoon, tulee maksettua liikaa tai liian vähän. Sama tilanne tulee eteen auton latauksen kanssa.

– Uusi teknologia helpottaa myös latauslaitteiden kunnossapitoa ja mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisua. Älyteknologian ansiosta nopeampi lataaminen on turvallisempaa, mikä on erityisen tärkeää täyssähköautojen yleistyessä, Enston sähköauton latausratkaisujen myyntipäällikkö Margit Salminen kertoo.

Sovelluksen kartta näyttää latauspisteet

Autoilijan ei enää tarvitse erikseen googlailla mahdollisia latauspaikkoja. EasyPark-sovelluksen kartta näyttää mistä löytyy lähin lisävirtaa antava paikka. Lataustolpat näkyvät sovelluksen kartalla kuvakkeina pysäköintialueiden kanssa.

Lisäksi latauspisteiden listauksen näkee sovelluksen Omat sivuni -palvelusta. Mikäli latauspisteen osoite on tiedossa, voi sen etsiä sovelluksesta osoitteen perusteella. Samainen sovellus sisältää myös parkkipaikkanavigaattorin, joka opastaa todennäköisimmin vapaan parkkipaikan luo. EasyParkin parkkipaikkanavigaattori toimii tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa.

– Sekä sähköauton latauspaikan että todennäköisimmin vapaan parkkipaikan löytyminen nopeasti ja vaivattomasti ovat keinoja, joiden avulla vähennetään turhaa ajelua. Säästöä syntyy ympäristölle ja samalla säästetään myös kuskin hermoja, EasyParkin Kolehmainen summaa.

Lisätietoja

EasyPark Oy, Aleksi Kolehmainen, maajohtaja, Suomi
puh. 040 674 3855, aleksi.kolehmainen@easypark.net 

Ensto Finland Oy, Margit Salminen, myyntipäällikkö, sähköauton lataus
puh. 040 512 0892, margit.salminen@ensto.com

Ensto Oy, Pia Hänninen, brändi- ja viestintäjohtaja
puh. 0400 492 142, pia.hanninen@ensto.com

Smart Park Finland, Johan Peltola, myyntijohtaja
puh. 040 515 5544, johan.peltola@smartparking.fi

EasyPark Oy

Vuodesta 2001 lähtien EasyParkin palkitut älypuhelimia hyödyntävät palvelut ovat auttaneet autoilijoita hallitsemaan pysäköintiään yli 1200 kaupungissa 15 maassa, sisältäen myös parkkihallien kattavan pysäköinnin. Isommassa mittakaavassa teknologiamme auttaa yrityksiä, palveluntarjoajia ja kaupunkeja pysäköinnin hallinnassa ja suunnittelussa. Teemme urbaania elämää helpommaksi – yksi parkkipaikka kerrallaan. Vieraile osoitteessa www.easyparkgroup.com ja lue lisää.

Ensto lyhyesti

Ensto suunnittelee ja tarjoaa sähköistysratkaisuja, jotka tekevät älykkäistä sähköverkoista, rakennuksista ja liikenteestä entistä turvallisempia, toimivampia, luotettavampia ja tehokkaampia. Vuonna 1958 perustettu kansainvälinen teknologia- ja perheyritys työllistää 1 600 ammattilaista Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 266 miljoonaa euroa. Uskomme parempaan elämään sähköllä ja kestävämpään huomiseen. www.ensto.fi