Markku Moilanen nimitetty Enston toimitusjohtajaksi


Vuodesta 2019 Enstoa luotsannut Hannu Keinänen on päättänyt jättää Ensto Oy:n toimitusjohtajan tehtävän 1.6.2023. Ensto-konsernin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi tekniikan tohtori Markku Moilasen, jolla on pitkä ja kattava kansainvälinen kokemus vaativista johtotehtävistä. Hän aloittaa tehtävässään 1.6.2023.

”On ollut hienoa saada työskennellä Hannun kanssa. Tänä aikana olemme tehneet yhtiön historian suurimman strategisen päätöksen keskittyä sähkönjakeluliiketoimintaan ja aloittaneet uuden aikakauden yhdessä enstolaisten kanssa. Haluan kiittää Hannua erinomaisesta yhteistyöstä”, sanoo Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen.

Enstolla aloittava Markku Moilanen on toiminut usean vuoden ajan Fortumilla vastaten yhtiön asiakaspalvelusta ja sen kehittämisestä. Markun kokemustaustaan kuuluu myös toimiminen konsulttiyhtiö Ramboll Groupin operatiivisena johtajana ja YIT Oyj:n toimitusjohtajana. Vuonna 2009 valmistuneessa väitöskirjassaan hän tutki mielenkiintoisella tavalla instituutioiden, teknologian ja markkinoiden vuorovaikutusta sähköalan toimialaevoluutiossa. Lue lisää Markun työhistoriasta hänen LinkedIn-profiilistaan.

Markku Moilanen summaa ajatuksiaan Enstosta ennen aloittamistaan: ”Ensto on aidosti kansainvälinen teknologiayhtiö, jolla on huippuosaamista ja vahvat juuret Suomessa. On hienoa päästä mukaan Ensto-tiimiin kasvattamaan yhtiötä eteenpäin. Odotan innolla enstolaisten ja asiakkaidemme tapaamisia kaikkialla maailmassa. Ja mikä parasta: päästä tekemään yhdessä maailmasta hieman parempi paikka elää.”  

”Toivotan Markun lämpimästi tervetulleeksi Enstoon. Ensto on nyt 65-vuotias kasvava perheyhtiö, jonka tavoitteena on olla johtava asiantuntija sähköverkkoyhtiöille. Markun kokemus ja osaaminen sopii erinomaisesti Enston tilanteeseen, jossa valittua teknologiaa, strategiaa ja kasvua viedään eteenpäin”, kertoo Marjo Miettinen.