Maakaapeliasentajien sertifiointia Porvoossa


Enston toimitiloissa Porvoossa järjestettiin maakaapelien kylmäkutistepäätteiden ja -jatkojen asentajasertifiointipäivä. JSH-tekniikalta oli mukana kaksi jo kokeneempaa asentajaa suorittamassa näyttökoetta. Tunnelma oli rento ja viihtyvyyttä päivään tuotiin hyvällä fiiliksellä ja huumorilla. Asentajat kertoivat käyttäneensä Enston tuotteita jo pitkään, ja nyt oli korkea aika hankkia sertifiointi, josta hyötyvät urakoitsijan toimeksiantajat, sähkön loppukäyttäjät sekä tietenkin asentajat itse. Toimeksiantajat eivät vaadi asentajilta sertifioinnin suorittamista, mutta se luo myönteisen kuvan ammattitaidon kehittämisestä ja vankasta osaamisesta sekä antaa lisätakuun työlle. Laadukas asennus on investointi, sillä se luo perustan pitkäikäiselle, hyvin toimivalle verkolle.


Asentajasertifioinnilla tähdätään erityisesti minimoimaan kalliiksi tulevat asennusvirheet sekä varmistamaan ensiluokkainen asennusjälki. Sertifioinnin suorittaneet asentajat saavat työlleen Enston lisätakuun, joka on 3 vuotta asennushetkestä. Lisätakuu korvaa vaurioituneet osat, materiaalit ja työn osuuden.

Sertifiointipäivään kuuluu teoriaosuus, jossa käydään läpi mm. erilaisia kaapelityyppejä, maakaapelituotteita sekä niiden rakenteita, kentänohjausta ja erityisesti mahdollisia asennusvirheitä. Teoriaosuuden jälkeen tehdään asennusharjoitteita kokeneen ammattilaisen ohjaamana. Päivän lopussa näyttökokeen ja kirjallisen loppukokeen hyväksytysti suorittanut asentaja, jolla on myös käytännön asennuskokemusta, saa asentajasertifioinnin omiin nimiinsä.

Lue lisää 

Asiakasnäkökulmia


“Kouluttajat tuntevat tuotteensa ja tietävät hyvin asiakkaiden tarpeet.”
– Naantalin Energia

“Koulutus on laadukasta ja koulutuksista saatu tietotaito mainio apu ajan hermolla pysymiseen. Kouluttajat tuntevat koulutettavat aiheet ja tarvikkeet erittäin hyvin. Kouluttajien esiintymis- ja koulutustaito on kiitettävää.”
– Voimatel

“Parasta on asiantuntevuus ja rento ilmapiiri koulutuksissa. Koulutuksesta oli tosiaan hyötyä.”
– Sallila Energia