Porvoon Sähköverkko rakentaa uutta maakaapeliverkkoa Enston tuotteilla
|
|
 |
Porvoon Energian historia juontaa juurensa vuoteen 1900. Yhtiön toimitalo Porvoon keskustassa valmistui vuonna 1913.
|
Porvoon Energia on Porvoon kaupungin omistama konserni, joka tuottaa, jakaa ja myy sähköä, kaukolämpöä sekä maakaasua. Yrityksen toimintaan kuuluvat myös verkonrakennukseen liittyviä palvelut. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Porvoon Energia Oy ja tytäryhtiö Porvoon Sähköverkko Oy , joka on vuoden 1996 alusta vastannut mm. sähköverkon rakentamisesta ja kunnossapidosta. Maantieteellisesti yhtiö toimii Porvoon, Pornaisten ja Pernajan alueella, ja toimittaa sähköä reilulle 32.000 asiakkaalle. Suurin osa kaupunkien uudesta sähköverkosta rakennetaan maakaapeleilla.
- Meidän erikoisaluettamme ovat sähkön jakeluverkkojen rakentamis-, huolto- ja kunnossapitopalvelut. Huolehdimme siitä, että meidän verkossamme sähkönjakelu toimii ja jakelunkeskeytyksiä tapahtuu mahdollisimman vähän. Meille kuuluvat lisäksi myös sähköasennus-, liikennevalo- ja tievalaistuspalvelut. Panostamme yhä enemmän jännitetyöhön. Keskijännite- ja pienjänniteverkkojen jännitetyöt ovat meille arkipäivää. Meillä on yhteensä 24 asentajaa ja 4 projektinvastaavaa. Kaikkiaan yhtiön palveluksessa on 46 työntekijää. Itse olen projektivastaava kaapelipuolella ja toimin samalla työpäällikkönä. - Suurimmat asennuskohteemme ovat tällä hetkellä Porvoon uudet asuinalueet Johannisberg ja Haikkoonrinne, kertoo työpäällikkö Rof Malmberg Porvoon Sähköverkko Oy:stä.
Uutta verkkoa rakennetaan maan alle
- Tänä päivänä uusista asennustöistä tehdään hyvin paljon maakaapelilla. Rahallisesti maakaapeliverkon osuus on jo selvästi suurin, ja siihen halutaan panostaa mm. sen myrskyturvallisuuden ja pitkäikäisyyden vuoksi. Ruotsissa ei esimerkiksi enää juuri rakenneta ilmajohtoverkkoja. Meillä käytetään vielä maaseudulla ilmajohtoja, mutta kaikki kaupunkialueiden uusissa verkoissa käytetään lähes yksinomaan vain maakaapelia.
Yhteistyötä uusien tuotteiden asennuksessa
- Olemme käyttäneet Enston tuotteita aina verkonrakennuksessa. Osittain yrityksiämme on yhdistänyt yhteinen pitkä historia Porvoossa ja osittain hyvä ja luottamuksellinen asiakassuhde. Meillä on ollut vuosien ajan yhteistyötä uusien tuotteiden asentamisessa. Olemme asentaneet verkkoomme uusia tuotteita ja testanneet niiden toimintaa käytännössä. Toimintamme on sertifioitu ISO 9001 ja ISO 14001 vaatimusten mukaisesti. Tämä asettaa meille haasteet myös verkossamme käytettävien tuotteiden osalta. Lisäksi tuotteiden hintakilpailukyvyllä on merkitystä valinnoissamme, Malmberg luettelee.
Enston maakaapelituotteet ovat helppoja asentaa
- Kun otimme maakaapelituotteet käyttöömme, sovimme myös niihin liittyvästä tyyppikoulutuksesta. Koulutus päätteiden ja jatkosten asentamisesta toteutettiin kuluneen talven ja kevään aikana, ja se meni suunnitelman mukaisesti. Koulutus järjestettiin mm. Porvoon Jernbölen puistomuuntamon ja Johannisbergin uuden asuinalueen verkkotöiden yhteydessä. - Mielestämme tuotteet on mietitty asentamisen kannalta hyvin. Ratkaisut edistävät asennustyön tekemistä, vaikka ne eivät ihan ehdottomasti merkitse esimerkiksi ajansäästöä. Myös tuotteiden Selecto-valintaohjelma on hyvä ja sitä on helppo käyttää. Ohjelma antaa kaapelityypeittäin oikeat tuotteet ja niihin kuuluvat lisätarvikkeet automaattisesti. Tämä auttaa myös varastoamme tuotteiden keräilyssä. Minusta muita vastaavia valintaohjelmia ei ole, Malmberg toteaa. Myös asentajat olivat tyytyväisiä tuotteiden asennettavuuteen. – Totesimme, että jatkosten putkenmuotoinen päälivaippa on helpompi asentaa, kuin aikaisemmin käytetyt ratkaisut. Kosketussuojattujen pistokepäätteiden maadoitus oli myös helppo tehdä. Ja lisäksi jatkosten johtimien liittäminen momenttiruuviliittimillä oli toimiva ratkaisu, kertoo verkostoasentaja Peter Uddström.
|
|
 |
Työpäällikkö Rolf Malmberg Porvoon Sähköverkko Oy:stä.
|
|
|
 |
Asentajaryhmä puistomuuntajan asennuksessa Porvoon Jernbölessä.
|
|
|
 |
Verkostoasentajat Peter Uddström (vas) ja Jari Hakamaa Porvoon Sähköverkko Oy:stä Porvoon Johannisbergin puutaloalueen asennustyömaalla.
|
|