Ensto

Hankkeen suunnittelu
Sähköistyksen suunnittelu
Sähkölämmitys
Suunnittelu
Sähkölämmitysmuodot
Sulanapito
Saneerauskohteet
Valaistus
Kodin turvallisuus ja ohjaus
Kodin tietoliikenneyhteydet
Pistorasiat ja kytkimet
Tuoteuutuudet
Yhteystiedot
Tuotetietopankki

Tuotetiedot ja asennusohjeet ammattilaiselle

 
Laajennettu haku

SÄHKÖLÄMMITYKSEN KOKONAISKUSTANNUKSET


Eri lämmönlähteiden ja lämmönjakojärjestelmien taloudellisuudesta on tehty vertailuja, joiden tulokset ovat osin hyvinkin ristiriitaisia. Erot ja erilaiset lopputulokset johtuvat pääosin erilaisista lähtötiedosta ja kustannuksiin mukaan otettavista kuluista. Pientalojen lämmityksen kokonaiskustannuksia laskettaessa on kuitenkin useassa vertailussa päädytty siihen, ettei eri lämmönlähteiden välillä ole merkittävää eroa.


Energiatehokkaan rakentamisen lähtökohtana pitäisi olla se, että rakennus tarvitsee mahdollisimman vähän lämmitysenergiaa. Rakentamisvaiheessa kannattaisikin ennemmin investoida rakenteisiin kuin kallisiin lämmityslaitteisiin. Tilojen koolla, sijoittelulla ja tarkoituksenmukaisella lämpötilalla on suuri merkitys siihen, kuinka paljon energiaa kuluu lämmittämiseen. Vähän energiaa kuluttavissa rakennuksissa ei käyttökustannuksien erolla saada säästettyä investointieroja laitteiden käyttöiän aikana.


Rakennuksen lämmityskustannuksiin vaikuttaa huomattavasti myös käyttötottumukset, muut lämmönlähteet, sisäilman lämpötila sekä rakenteet ja ilmanvaihdon toteutustapa. Rakennukset ja käyttäjät ovat yksilöitä, joten kustannuksista voidaan antaa vain arvioita.

Hankintakustannukset


Sähkölämmityksen hankintakustannuksista suurimman osan muodostavat lämmitinlaitteet ja ohjausjärjestelmä. Tyypillisen huonekohtaisilla termostaateilla varustetun sähkölämmitysjärjestelmän hankintahinta noin 130 m2 taloon maksaa 3700 – 5000 €. Hintaan sisältyy lämmityslaitteiden lisäksi lämminvesivaraaja ja lämmitysjärjestelmän asennustyö.


Ohjausjärjestelmät, joihin voidaan liittää etäohjausta ja hälytystoimintoja, nostavat hintaa noin 1000 –1500 euroa.

Käyttökustannukset


Lämmitysenergian kulutukseen on käyttäjien käyttötottumuksilla suuri vaikutus. Huonelämpötila, ilmanvaihtojärjestelmän toteutus ja rakennuksen tiiviys ovat keskeisiä tekijöitä kokonaisenergiamäärän kulutuksessa.


Huonekohtaisella sähkölämmityksellä varustetun pientalon kokonaisenergiankulutus on tyypillisesti noin 50 kWh/m3 vuodessa. Lämmitykseen kuluu 130 m2 talossa noin 11 000 – 15 000 kWh energiaa ja lämpimän käyttöveden lämmitykseen noin 4000 kWh. Taloussähköön kuluu vuodessa uusissa pientaloissa noin 6000 – 8000 kWh.


Sähköyhtiöillä on yleisesti tarjolla kaksoistariffi, jolloin yöaikaan sähkön hinta on huomattavasti alhaisempi kuin päiväaikaan. Kokonaiskustannuksia verrattaessa on syytä ottaa myös huomioon muu sähkön kulutus, joka sähkölämmitystaloissa hinnoitellaan samalla tariffilla kuin lämmityssähkökin.


Esimerkkilaskelmassa lämmityksen vuosienergiakustannuksiksi, kun lämmitykseen käytetty energia on 16000 – 17000 kWh/a ja taloussähkön kulutus 7000 kWh, on tullut noin 1600 € vuodessa. Ei-sähkölämmitteisen talon taloussähkön kustannus vuodessa on arviolta 500 – 600 € vuodessa, joten sähkölämmityksen kustannus on noin 1000 € vuodessa.

Huoltokustannukset


Sähkölämmittimien käyttöikä on normaaliolosuhteissa useita kymmeniä vuosia. Termostaatit ovat järjestelmän herkin ja "kuluvin" osa ja niitä voi joutua vaihtamaan noin 15 – 20 vuoden välein. Sähkölämmitysjärjestelmä ei siis vaadi mitään säännöllistä huoltoa tai puhdistusta normaalin siivoamisen lisäksi.


Lattialämmityskaapeli saattaa vaurioitua huolimattomassa tai väärin tehdyssä asennuksessa. Myös alimitoitetut asennukset voivat käytön aikana vaurioitua. Viat ovat kuitenkin harvinaisia. Vauriopaikka voidaan paikallistaa hyvin tarkasti ja korjaamista varten joudutaan avaamaan lattia vain pieneltä alueelta. Korjauskustannukset ovat noin 300 - 500 €.

Lämmitysjärjestelmän kokonaiskustannus


Rakennuksen lämmityskustannuksiin vaikuttavat lämmönlähteen energian hinta, käytetty energiamäärä, järjestelmän hyötysuhde, hankintakustannukset ja korkotaso. Kustannuslaskelmia verratessa on selvitettävä, mitkä kaikki tekijät on otettu huomioon ja millaisia lähtöhintoja on käytetty.


Eri lämmitystapojen kokonaiskustannukset Fortumin koerakentamisprojektissa. Tuloksia on muutettu ja täydennetty vuoden 2003 tiedoilla.

 
Tulosta sivu