Ensto

Ensto sähköistäjänä
Sähköistys nyt
Asennusjärjestelmät
EIB/KNX-väylätekniikka
Valaistus
Lämmitysjärjestelmät
Hälytys- ja merkinantojärjestelmät
Laskentaohjelmia
Tuoteuutuudet
Yhteystiedot ja jälleenmyyjät
Tuotetietopankki

Tuotetiedot ja asennusohjeet ammattilaiselle

 
Laajennettu haku

SÄHKÖISTYS NYT

TT:n (7/03) suhdannebarometrin mukaan talonrakennusalan yritykset arvioivat tämän hetkisen suhdannetilanteensa hieman normaalia paremmaksi, ja talonrakentaminen alana kasvaa loppuvuoden aikana vähän. Rakennustuotteita valmistavien yritysten suhdannenäkymät ovat sitä vastoin heikentyneet. Sähkötuotteiden osuus koko 6,7 Mrd euron rakennustuotemarkkinoista on noin 7 %, eli hieman alle puoli miljardia euroa. Sähköinen talotekniikka on muuttumassa kuluerästä kilpailueduksi.

Uusien asuntojen sähköistys

Asuntokauppa jatkuu Suomessa edelleen vilkkaana, sillä kuluttajien luottamus omaan talouteensa on pysynyt edelleen kohtuullisena ja korot ovat matalat. Valtion tukema asuntotuotanto uhkaa sen sijaan jäädä viimevuotisista aloitusmääristä, eli markkinat ovat siirtymässä yhä voimakkaammin vapaaseen kilpailuun. Rakennusalalle tämä tuo haastetta, koska se toimii asiakkaiden ehdoilla. Ostajat odottavat, tiukentuvan kilpailun tukemana, yhä monimuotoisempia ja joustavampia asuntoja. Kehitys on lähtenyt liikkeelle pohjaratkaisujen vaihtoehtoisuutena, mutta levinnyt nyt myös sähköistykseen.

Käyttäjien uudenlaiset tarpeet

Rakennuttajan on nykyään pystyttävä muokkaamaan asuntojen sähköistysta asuntokohtaisesti. Väestön ikääntyminen lisää entisestään sähköisten turva- ja apuvälineiden kysyntää. Mikäli sähköistysala kykenee yhdessä rakennuttajien kanssa tarjoamaan näitä monimutkaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä ominaisuuksia kuluttajälähtöisesti, tulee niiden kysyntä kasvamaan voimakkaasti. Jo nyt ostajat ovat valmiita maksamaan asuntonsa sähköisistä varusteista enemmän kuin niiden toteuttaminen maksaa.


Pientalopuolella automaatiota vie eteenpäin halu energiansäästöön ja lisääntynyt elinkaariajattelu: oma talo rakennetaan eliniäksi, joten sen on vastattava myös tulevaisuuden tarpeisiin. Uusien asuntojen varustelutason kasvu näkyy erityisesti ulkovalaistuksen lisääntymisenä.

Korjausrakentaminen

Asuntorakentamisen kasvu on siirtymässä kohti korjausrakentamista. Merkittävä osa Suomen rakennuskannasta on tulossa ikään, jossa LVI ja sähköistys joudutaaan saneeraamaan. Sähkösaneeraus vaatii runsaasti työvoimaa ja asettaa erityisiä vaatimuksia asennuskalusteille.

Julkiset rakennukset

Sähköistysala on kokemassa voimakkaan pre-fab-murroksen. Rakentamisessa ollaan siirtymässä pois työmaalla tehtävästä johdotusten asentamistyöstä käyttämään esivalmisteltuja asennuskalusteita. Ne ovat nopeampia ja varmempia asentaa. Lisäksi esivalmistelluilla asennusjärjestelmillä toteutettuja sähköistyksiä on huomattavasti helpompi muokata rakennuksen käytön mukaan. Järjestelmä tarjoaa selkeitä etuja rakennuttajalle, omistajalle ja käyttäjälle, eli loppuasiakkaille. Suurin osa uusimmista merkittävistä kohteista on jo toteutettu esivalmistelluilla asennusjärjestelmillä.


Toimitilojen tarjonnan ylitettyä kysynnän siirtyy painopiste uusien kohteiden aloittamisesta niiden markkinointiin. Tilamarkkinoinnin tärkeimpään ominaisuuteen - eli sijaintiin - ei suunnittelulla voida vaikuttaa, joten kohteen on erotuttava kilpailijoista ominaisuuksillaan.

 
Tulosta sivu