Heli Kuitunen

tiiminvetäjä

Olen työskennellyt Enston palveluksessa, Mikkelissä, vuoden 2002 joulukuusta, saatuani silloisen opiskeluputkeni päätökseen. Aloitin tuotannossa, puristin- ja epäkesko-osastolla metallia työstäen. Vuoden kuluttua sain siirron nykyiselle osastolleni kotelokokoonpanoon. Toimin aluksi kotelokokoonpanon varatiiminvetäjänä, mistä jouduinkin melko nopeasti siirtymään tiiminvetäjän tehtäviin, edellisen tiiminvetäjän sairastumisen vuoksi. Siirto oli nopea, mutta samalla opettavainen, koska asioihin täytyi perehtyä vauhdilla. Työnkuvaani kuuluu järjestää tulevat työt mahdollisimman vähän osastoa kuormittavaksi sekä yleisesti osaston ohjaaminen.

Valmistuin Mikkelissä lukiosta vuonna 1997, mistä jatkoin jo seuraavana syksynä ammattikouluun leipurilinjalle. Valmistuin leipuriksi vuonna 1999, mutta terveydelliset syyt ja into oppia uutta saivat minut hakemaan Mikkelin ammattikorkeakouluun, mistä valmistuin kolmen ja puolen vuoden opiskelun jälkeen eli jouluna 2002, nimikkeellä Restonomi (AMK) ja suuntautumisenani kuluttaja- ja kotitalouspalvelut.

Opiskeluni ajan työskentelin asiakaspalvelutehtävissä, mutta valmistuttuani haaveenani oli saada tehdä täysimittaista työpäivää, mikä ei silloisessa työpaikassani olisi ollut mahdollista. Tämä innoittikin minua hakemaan ennakkoluulottomasti juuri Enston palvelukseen huolimatta erilaisesta koulutustaustastani. Nykyisessä työssäni olen ollut nyt noin neljä vuotta, mistä viimeisen reilun vuoden olen ollut äitiyslomalla ja olen vuoden ikäisen pienen pojan äiti. Nyt jatkan taas entisissä työtehtävissäni. Positiivista työssäni on sosiaalisuus, haasteellisuus, osastomme jäsenet ja hyvä henki, sekä mahdollisuus koko ajan oppia uutta. Työhön kuuluu asiakassuuntautunut ajattelutapa, koska asiakkaita varten teemme koteloita. Se sentään on yhteistä koulutukseeni, muuten työ on opettanut mennessään.