
Ensto Utility Networks liiketoiminta-alueeseen kuuluva Ensto Sekko Oy käynnistää YT-neuvottelut Porvoossa. Neuvottelut pohjautuvat suunnitelmaan tuotannon uudelleenjärjestelystä, jonka avulla henkilökapasiteetti pyritään sopeuttamaan vastaamaan tuotantomääriä.
Markkinatilanteen heikentymisen ja tilauskannan vähenemisen vuoksi tuotantomäärät ovat vähentyneet olennaisesti. Tuotannon hiljentyminen alkoi jo loppuvuonna 2007 ja se on jatkunut kuluvan vuoden aikana, eikä muutosta tähän ole nähtävissä tulevaisuudessakaan.
Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan tiistaina 14. lokakuuta 2008 ja ne koskevat Ensto Sekko Oy:n alumiinituotantoa ja varastoa.
Sopeuttamistoimenpiteiden arvioidaan kohdistuvan enimmillään 16 työntekijään. Henkilöstön mahdolliset vähentämis- ja sopeuttamistoimenpiteet toteutetaan vuoden 2008 loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Markku Wederhorn,
Liiketoiminta-alueen johtaja, Ensto Utility Networks
p. 0400-500 139