MC Voltti vieraili Enstolla

Enstolaiset seurasivat ihastuneina, kun noin 30 moottoripyörän komea kulkue saapui Ensio Miettisen kadulle Porvooseen torstaina, kesäkuun 5. päivä. MC Voltti, eli sähköverkostoalalla toimivien henkilöiden / henkilöttärien oma moottoripyöräkerho, oli tänä vuonna valinnut kokoontumispaikakseen Porvoon ja vierailuyrityksiksi Enston sekä Neste Oilin.


Vuosi 2008 on Enston lisäksi myös MC Voltille juhlavuosi. Tosin viisikymppiseen Enstoon verrattuna 10-vuotias MC Voltti on vielä nuorukainen. Kerhon perustaja ja nykyinen presidentti, Jarmo Harttunen kertoo, että "yhteenliittymän" tosiasiallinen tarkoitus on kerätä samanhenkisiä ja samalta alalta olevia ihmisiä kerran vuodessa yhteen keskustelemaan sekä työhön että harrastukseen liittyvistä asioista. Toisin sanoen, yhdistää huvi ja hyöty. Tapaamisia voi toki olla vuoden aikana useampiakin, mutta pääkokoontuminen järjestetään joka vuosi kesäkuun ensimmäisen viikon lopulla.


Jotta kokoontumisen käytännön järjestelyt sujuisivat moitteettomasti, valitsee kerho aina edellisenä vuonna seuraavan vuoden "meeting masterin". Meeting masterin tärkein tehtävä on valita vierailupaikka, jossa Voltin jäsenet voivat tutustua sähkönjakelualaan liittyviin tuotteisiin tai asioihin. Tällä kertaa tehtävää hoiti ansiokkaasti Ensto Utility Networksin tuotepäällikkö Petteri Pulkkinen. Pulkkinen ohjasi joukon kierrokselle Enston tehtaalle, josta letka siirtyi pitkin Porvoon kuumia katuja Emäsalon Seikkailulaaksoon. Erinäisten aktiviteettien, saunomisen ja yöunien jälkeen volttilaiset siirtyivät Kilpilahteen Neste Oilin öljynjalostamoon.


MC Voltin jäsenet saivat tänä vuonna nauttia hyvän seuran ja mielenkiintoisten vierailupaikkojen lisäksi myös upeasta säästä, sillä aurinko porotti miltei pilvettömältä taivaalta molempien päivien ajan myös porvoolaisten nautinnoksi. Tervetuloa uudelleen, motoristit!


Enstolaiset MC Voltin jäsenet isäntinä: Christer Ohls (vas), Jari Mäenpää, Petteri Pulkkinen (Meeting Master) sekä Jukka Kokkonen.