
EM Group Oy (”EM Group”) ja ranskalaisen Sicame SA:n suurimmat osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen liittyen Sicame SA:n (”Sicame”) liiketoimintojen ja Ensto Oy:n (”Ensto”) liiketoimintayksikön Ensto Utility Networksin mahdolliseen yhdistämiseen. Lopulliset sopimukset on tarkoitus allekirjoittaa vuoden 2008 lopussa due diligence -prosessin ja työntekijöiden edustajien kanssa käytävien neuvottelujen jälkeen. Suunnitellun järjestelyn toteutuminen, joka voisi tapahtua vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana, edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä, kuten kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Mikäli järjestely toteutetaan aiesopimuksen mukaisesti, yhdistettävät liiketoiminnat toimivat tulevaisuudessa uudessa yhtiössä nimeltä Sicame Oy, jonka kotipaikkana on Suomi.
Toteutuessaan järjestelyssä syntyy Euroopan suurin sähkön siirtoon ja jakeluun asennustarvikkeita valmistava yritys. Sicame Oy tulee toimimaan 30 maassa ja sen palveluksessa on 2300 henkilöä. Uuden yhtiön vuoden 2008 liikevaihto olisi noin 370 miljoonaa euroa.
Lisätietoja antaa:
Timo Miettinen, hallituksen puheenjohtaja, EM Group Oy ja Ensto Oy, puh. +358 400 713 027
Jukka Koskinen, toimitusjohtaja, Ensto Oy, puh. +358 40 749 9402
EM Group
EM Group on suomalainen perheyritys, joka kehittää ja omistaa teollisuutta ja kiinteistöjä. EM Group -konsernin liikevaihto oli 264 miljoonaa euroa vuonna 2007.
Ensto Group, osa EM Group -konsernia
Ensto on sähköjärjestelmien ja -tarvikkeiden kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut kansainvälinen teollisuuskonserni, jonka järjestelmät ja tuotteet ovat avainasemassa sähköenergian jakelussa ja jokapäiväisessä käytössä. Ne näkyvät kodin, julkisten tilojen ja elinkeinoelämän sähköasennuksissa, valaistusratkaisuissa ja erilaisissa huipputeknisissä säätö- ja valvontajärjestelmissä.
Ensto työllistää 1 524 henkilöä Euroopassa ja Aasiassa, yhteensä 18 maassa. Yhtiön vuoden 2007 liikevaihto oli 233 miljoonaa euroa. Yrityksen liiketoiminnat on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Ensto Utility Networks (liikevaihto 83 miljoonaa euroa vuonna 2007), Ensto Enclosures and Components ja Ensto Building Technology.
Group Sicame
Sicame SA on ranskalainen perheyritys. Sicame suunnittelee, valmistaa ja markkinoi maakaapeli- ja ilmajohtotarvikkeita sähköenergian siirtoon ja jakeluun. Tuotteisiin kuuluu myös turvalaitteita sähköasentajille, puristustyökaluja, kaapeliliittimiä ja tarvikkeita televerkkoihin.
Sicame -konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 249 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä oli 1 758. Sicame toimii 22 maassa ja sen tuotteita myydään 120 maassa maailmanlaajuisesti.