Fernando Trolia-Slamic, Ensto Electrification -liiketoiminta-alueen johtaja


s. 1976
M.Sc. Eng. ja MBA
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2011

Fernando nimitettiin Ensto Industrial Solutions -liiketoiminta-alueen johtajaksi helmikuun 1. päivänä 2013. Tätä ennen hän toimi Ensto-konsernin sekä Ensto Utility Networks -liiketoiminta-alueen liiketoiminnan kehitysjohtajana.

Ennen siirtymistään Enstolle helmikuussa 2011, Fernando työskenteli monenlaisissa myynnin ja tuotannon tehtävissä öljy- ja rakennusteollisuuden parissa Amerikassa ja Euroopassa vuodesta 1999 lähtien. Hän suoritti kokopäiväisen MBA-koulutusohjelman sveitsiläisessä IMD:ssa vuoden 2010 aikana.

Fernandon mukaan Enston kyky olla yhä nopeampi ja tarkkaavaisempi asiakkaidensa tarpeiden huomioimisessa on auttanut halutun yhteistyökumppanin aseman saavuttamista Cleantech-markkinalla. Perustaa tälle etuoikeutetulle asemalle on rakennettu jo vuosia, ja sama työ jatkuu edelleen kaikissa Enston maissa ja toiminnoissa. Tavoitteen saavuttamista tukevat osaltaan myös Enston selkeät ja vakaa arvot, jotka ovat myös mahdollistaneet vakaan ja jatkuvan kasvun kaikissa markkinaolosuhteissa jo vuosikymmenien ajan.

Fernando on kotoisin Argentiinasta ja hän nauttii suuresti niin asumisesta, matkustamisesta kuin työskentelystäkin erilaisissa kulttuureissa. Hänen mielestään ura Enstossa tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän: ammattimainen ja monipuolinen ympäristö, johon yhdistyy tinkimätön sitoutuminen luovuuteen ja innovointiin – erittäin mielenkiintoisia tekniikoita erittäin mielenkiintoisella teollisuudenalalla, hän korostaa.

Vapaa-aikaansa Fernando viettää mielellään lukien, matkustellen tai luonnossa perheensä ja ystäviensä kanssa hiihtäen, pyöräillen, lenkkeillen tai retkeillen – näihin harrastuksiin Suomi Fernandon mielestä tarjoaakin ihanneympäristön.