Ensto Intro -asennuskalusteet kaikkiin Pohjolan Design-Talo Oy:n talomerkkeihin


Pohjolan Design-Talo Oy on valinnut Ensto Intro -asennuskalusteet kaikkiin valmistaloihinsa. Vuoden 2015 aikana Ensto Intro -asennuskalusteista on päästy nauttimaan jo lähes viidessäsadassa uudessa Design-Talo- tai Ainoakoti-kodissa.

Ensimmäiset Ensto Intro -asennukset tehtiin yli puoli vuotta sitten. – Palaute niin asiakkailtamme, talomyyjiltä kuin sähköasentajiltammekin on ollut yksinomaan myönteistä ja erittäin innostunutta, kertoo talotekniikan johtaja Timo Klasila Pohjolan Design-Talo Oy:stä.

Kun Ensto lanseerasi Ensto Intro -asennuskalustesarjan vuonna 2014 ja Pohjolan Design-Taloissa päästiin siihen tutustumaan, sen muotoilu herätti ihastusta välittömästi. – Meillähän on ollut pitkä, 25 vuoden historia edellisen asennuskalustesarjan käytössä ja siihen olimme hyvin tyytyväisiä. Olemme voineet luottaa yhteistyöhön Enston kanssa, sen tekniseen osaamiseen, tuotteiden laatuun ja käytettävyyteen. Aika on kuitenkin jo mennyt käyttämämme asennuskalustemallin ohi ja nyt tuntui, että asiakkaamme olivat valmiita modernimpaan ilmeeseen ja muotoiluun myös asennuskalusteissa, Klasila huomauttaa.

Tyylikästä ja helppokäyttöistä

Ensto Intro on suunniteltu asiakkaalle mahdollisimman miellyttäväksi katsella ja käyttää ja sen huomasivat heti myös Pohjolan Design-Talojen myyjät asennuskalusteisiin tutustuessaan. – Minusta Enston teollinen muotoilija Harri Turunen on todella hienosti saattanut Jungin LS990-sarjan muotoilun suomalaisen mitoitusmaailman ja asennuskulttuurin mukaiseksi, Klasila kehuu.

Ensto Intro -asennuskalustesarja on muotoilultaan pelkistetyn hienostunut ja puhdaslinjainen. Se istuukin samaan aikaan klassisen kulmikkaana että modernin kevyenä minkälaiseen sisustukseen ja käyttöön tahansa. – Intro sopii hyvin Design-Talojen ja Ainoakotien arkkitehtoniseen ilmeeseen, Klasila huomauttaa.

Ensto Intron sirot keskiöt on saatavina sekä mustina ja valkoisina. Kehyksissä on monia tyylikkäitä vaihtoehtoja ja useita värejä. Käteen Ensto Intron asennuskalusteet tuntuvat miellyttäviltä koskettaa. Pistorasioissa on valmiiksi lapsisuojat.

Kalustesarjaan kuuluvat kytkimet, painikkeet, valosäätimet, liike- ja läsnäolopainikkeet, termostaatit, tele-, data- ja mediatuotteet, pistorasiat, pinta-asennuskalusteet, ovipuhelinjärjestelmä, valaisinpistorasiatuotteet ja myös KNX- sekä muut ohjausjärjestelmät. – Onkin tärkeää, että ohjausjärjestelmät ovat mukana, sillä niiden avulla on mahdollista helposti tehostaa asumisen energiatehokkuutta mukavuuden tippaakaan siitä kärsimättä, Klasila lisää. Design-Talo on myös ensimmäisenä talotehtaana ottanut käyttöönsä uuden DCL-standardin mukaiset valaisinpistorasiakannet valaisimien sähköliitäntään.

Asennusystävällinen sarja

Ensto Introa suunniteltaessa helpolle asennettavuudelle pantiin paljon painoa. Asentajien mielipiteitä kysyttiin moneen kertaan ja se on selvästikin kannattanut. – Kun on kolmatta kymmentä vuotta asennettu samalla Jussi-sarjalla, olisi tietysti voinut kuvitella, että jonkin verran uusi kalustesarja olisi herättänyt kysymyksiä tai jopa muutosvastarintaa, sillä he olivat olleet Jussiin hyvin tyytyväisiä. Täytyy kuitenkin sanoa, että palaute puolelta vuodelta on ollut yksinomaan positiivista. Aivan erityisesti asentajat ovat kiitelleet loppusiivouksen jälkeen poistettavia suojakelmuja, joita kilpailijoilla ei ole, Klasila kertoo.

Ensto Intro -asennuskalusteita on asennettu jo viime vuoden loppupuolella valmistuneisiin Design-Taloihin ja ne tulevat luonnollisesti myös tämän vuoden aikana rakennettaviin lähes viiteensataan uuteen Design-Taloon ja Ainoakotiin. Niihin kuuluvat myös kahdeksan asuntomessualueelle Vantaan Kivistöön nousevaa omakotitaloa. Design-Talon messukohteista kuusi kuuluu erityiseen ryhmärakennushankkeeseen. Arkkitehtitoimisto AVARC Oy:n arkkitehdit SAFA Aaro Virkkunen ja Leif Lindgren ovat vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa suunnitelleet yksilölliset Design-Talo -kodit, jotka tullaan tuntemaan korkeatasoisesta puutaloarkkitehtuuristaan.

Tutustu Ensto Introon