Älykäs ohjaus pistoliittimellä


Unohda kerroskeskus ja anna Ensto Plugin herättää liikerakennus henkiin.

Sähköasennusten alkaessa on yleensä kiire, sillä toimistopöytiä kootaan tai marketin hyllyjä pystytetään jo vauhdilla. Kun kaikki on vihdoin valmista, ovat ensimmäiset muutostarpeet jo tehtävälistalla. Myös uutta mittaus- ja ohjaustekniikkaa tarvitaan aika ajoin. Kuinka sähköasennusta ja -järjestelmiä voi kehittää vastaamaan muuttunutta maailmaa?

”Lähdimme etsimään ratkaisua uudella tavalla, joka tarjoaisi asiakkaallemme enemmän kuin laaja tuotevalikoimamme”, Enston pistoliitinasennusjärjestelmistä vastaava tuotepäällikkö Jani Pesonen kertoo.

Valmista kytkettävää työmaalle

”Loimme esivalmisteltuun asennusjärjestelmään pohjautuvan Ensto Plugin. Se on ratkaisu, jossa asiakas saa työmaalle räätälöidyn, toimintavalmiin, uusinta tekniikkaa sisältävän sähköistyskokonaisuuden, jonka osat liitetään yhteen pistoliittimin.”

Ensto loi jo 2000-luvun alussa EnstoNet -asennusjärjestelmän, joka kattaa tärkeimmät ryhmäjohtotason sähkönjakelun komponentit ja liittimet. Niiden valikoima on laajentunut vuosien mittaan pistoliitinjärjestelmän vakiinnuttaessa asemaa toimistojen ja liikerakennusten sähköistyksessä.

Nyt esitelty konsepti vie ajattelua pidemmälle yhdistäen EnstoNet -järjestelmän sekä älykkään ohjauksen ja siihen liittyvän ohjelmointipalvelun. Pesosen mukaan tuloksena on markkinoiden joustavin ratkaisu esivalmisteltuun sähköistykseen ja sähkönohjaukseen.

”Uutta ja ainutlaatuista on, että olemme ulottaneet pistoliitettävyyden ohjauslaitteisiin asti. Kumppanimme on tunnettu saksalainen alan yhtiö Jung, jonka kanssa teemme yhteistyötä asennuskalusteiden ja kodinohjausjärjestelmien alueella. Ensto Plugiin kuuluvat mukaan myös Ensto Intro -asennuskalustesarjan ohjaustuotteet.”

Ytimessä ainutlaatuinen ohjauskotelo

"Rakennat nopeammin, edullisemmin ja joustavammin. Säästät materiaaleja, aikaa ja sähköä." Näin listaa järjestelmän tarjoamia hyötyjä aluemyyntipäällikkö Sakari Nurkki, joka vastaa Enston ohjausjärjestelmätuotteiden myynnistä Suomessa.

”Nämä EnstoNet-asennuksista tutut hyödyt korostuvat entisestään, kun mukaan yhdistetään sähköistyksen ohjaus. Erikoisosaamista vaativan asennus- ja ohjelmointityön sijaan työmaalla kytketään esiohjelmoitu ohjausyksikkö esivalmistelluilla välijohdoilla osaksi muuta kokonaisuutta. Näin säästyy aikaa rakennusprosessin kriittisillä hetkillä ja vältetään hukkamateriaali, mikä näkyy kustannussäästöinä”.

Perinteisesti esimerkiksi avokonttorikerroksen sähköistys perustuu kerroskeskukseen, jossa voi olla jopa satoja lähtöjä. Kulutusalueille johtavia runkolinjoja voi olla kymmeniä ja paksujen kaapeleiden pituudet jopa satoja metrejä.

Ensto Plugia käyttämällä voidaan konttorikerroksen sähköistys suunnitella hajautettuna, jolloin kallis kerroskeskus korvataan kerroskytkimellä ja muutamalla runkolinjalla. Kaapelointi kulutuspisteisiin pysyy aina lyhyenä. Samalla vältetään oikosulkuvirtamitoitukseen liittyvät ongelmat.

Käyttöalueen, kuten avokonttorilohkon tai neuvottelutilan sähköistyksen hoitaa runkolinjaan kytkettävä ohjauskotelo. Se ohjaa kaikkia tilan toimilaitteita kuten valaisimia, pistorasiapylväitä, yläpistorasioita ja ilmastointikojeita. Ohjauskoteloon voidaan lisätä ohjauslogiikkaa, mittauksia ja ylimääräisiä lähtöjä asiakkaan toiveiden mukaisesti.

”Ohjauskotelo on Ensto Plugin ydinkomponentti, jonka kaltaista joustavaa ratkaisua ei markkinoilla entuudestaan ole. Se tarjoaa helpon tien hajautettuun ja muuntautumiskykyiseen sähköistysjärjestelmään monine eri hyötyineen”, Nurkki kuvailee.

Kaikki hyötyvät toimintamallista

Suunnittelijoiden näkökulmasta työ nopeutuu ja isotkin suunnitelmamuutokset voidaan toteuttaa helpommin sekä ennen että jälkeen rakentamisen. Lisäksi ekotehokkaan ratkaisun käyttö säästää materiaalia jopa 57 % ja vähentää CO2-päästöjä 30 % verrattuna perinteiseen asennusmenetelmään.

Rakennuttajat ja urakoitsijat säästävät aikaa ja materiaalikustannuksia, minkä lisäksi työturvallisuus paranee asennuksen yksinkertaistuessa.

Kiinteistönomistajille on merkitystä rakennusajan lyhenemisellä sekä säästöillä sähkörakentamisessa. Hyödyt näkyvät myös myöhemmin, sillä muutostyöt voidaan tehdä milloin tahansa tarpeiden muuttuessa.

Toimistotalojen ja kauppakeskusten lisäksi Ensto Plugi sopii erityisesti liiketilojen, neuvottelutilojen ja koulujen sähköistykseen.

Tekniikka ja palvelut yhdessä paketissa

Ensto Plugi -ohjauskotelolta jakelu valaisimille ja pistorasioille on helppo toteuttaa pistoliittimin varustetulla haaroitinkotelolla. KNX- tai DALI-ohjaus voidaan toteuttaa huoneohjaimella ja mukaan voi kytkeä läsnäoloanturit. Järjestelmään kuuluu myös ohjauspainikkeita sekä monipuolinen valikoima uuden sukupolven LED-valaisimia.

”Ensto Plugiin olemme sisällyttäneet kaiken olemassa olevan ja tulevan, jota asiakaskohtaisen esivalmistellun sähköistysjärjestelmän toteutukseen ja muutoksiin tarvitaan – niin tuotteet kuin palvelunkin”, Nurkki kiteyttää.

Case: Kauppakeskus Matkus, Kuopio

  • Avattu marraskuussa 2012
  • Kerrospinta-ala 84 000 m² ja liiketiloja 90
  • EnstoNet-kytkentöjen osuus yli 30 % kaikista kytkennöistä.
  • Sähköurakan läpimenoaika lyheni 10 % eli 1 kuukauden.
  • Materiaalin säästö 15 % perinteiseen asennukseen verrattuna.

Tutustu Ensto Plugiin

Ensto Plugi -tuotteisiin

Tuoteuutuustiedote

Katso video

 

Teksti: Kari Heikkilä