– Etsimme tonttia ensin lähinnä Helsingistä ja Espoosta, tärkeää oli hyvät yhteydet pääteille ja lentokentälle. Teen Sesam-orkesterini kanssa noin 130 keikkaa vuodessa ympäri Suomea, tanssiravintoloihin ja risteilyaluksille. Orkesterini jäsenet asuvat ympäri Etelä-Suomea, joten kokoonnumme aina keikkapaikoille kukin omasta suunnastamme, Antti Raiski kuvaa.
– Vihti ja Nummela eivät tulleet aluksi mieleemme, sillä olemme molemmat vaimoni kanssa täältä kotoisin, ja meistä tuntui, että olemme pyörineet näillä nurkilla jo tarpeeksi. Ajateltuamme asiaa uudelleen alkoi Nummela tuntua aina paremmalta vaihtoehdolta, ja tästähän on todella hyvä lähteä keikalle mihin päin Suomea vain.
Täällä asuvat Rasmuksen isovanhemmat ja muu tuki, ja lisäbonuksena myös tuottajani Petri Munck asuu Nummelassa. Nämä seikat helpottavat jokapäiväistä elämää ja saivat valinnan kääntymään Nummelaan, Raiski kertoo.
Tuottajan läheisyys onkin ollut eduksi, sillä rakennustöiden ohella Antti Raiskia pitää kiireisenä uusi levy. Sen on tarkoitus tulla ulos ensi vuoden alkupuolella. – Levyn valmistumisesta ei koskaan lopulta tiedä, mutta alkuun olemme päässeet todella mukavasti. Ensimmäiset kappaleet ovat valmiina ja niistä on tullut hyvä tuntu.
Ennestään Raiskilla on kolme albumia, viimeisimpänä vuonna 2007 ilmestynyt Matkaaja.
|